Jarkko Ruottinen

Ehdolla kuntavaaleissa 2017 oulussa

Olen oululainen 42 vuotias tietotekniikan insinööri ja kokoomuksen kuntavaaliehdokas. Politiikan saralla olen uusi, mutta sitäkin sinnikkäämpi tekijä. Kokoomuksessa olen aktiivi jäsen, Oulujoen kokoomus Ry:n hallituksessa, sekä useammassa vaikuttajaryhmässä mukana.

Työelämässäni olen ollut valtaosan ajasta teollisessa tuotantolaitoksessa työntekijästä toimihenkilöön asti. Olen toiminut työsuojeluvaltuutettuna työntekijöille, sekä pääluottamusmiehenä ylemmille toimihenkilöille. Olen elänyt työttömyysajan insinöörinä ja kouluttautunut  pelialalle, liiketoiminta konsultiksi ja kansainvälisen myynnin ja markkinoinnin töihin. Liiketoiminta-aihioita on mielessä useampikin, joita ei voinut käynnistää ilman järkevää alkupääomaa. Nykyisin toimin Liiketoimintakonsulttina yksityisessä yrityshautomossa.

Sivustoillani kerron asioista joihin törmään politiikan parisssa, sekä poliittisista ajatuksistani. Politiikassa emme tee yksin päätöksiä, siksi toimintani perustuu ryhmähenkeen ja yhdessä tekemiseen.

Parannetaan yhdessä yrittäjyyttä, työntekemistä ja  tehdään vastuullisia päätöksiä. Lisää vaaliteemoista.

Voit seurata tekemisiäni myös https://www.facebook.com/RuottinenJarkko

#Tehhäänse #ehdollaollaan #kuntavaalit2017 #kokoomus